Koiranpentu

Koirapentu tuli kolme päivää sitten taloon. Sen nimi on Jörö.Dreeverin ja suomenpystykorvan sekoitus.

On ollut hieman haastavat yöt. Ensimmäisenä yönä vinku 1,5 h välein. Toisena yönä leikki melkein koko yön. Kolmantena yönä vinku ja leikki. On jäänyt itselläkin yöunet vähiin.

Nyt on opittu jo suhteellisen hyvin tähtäämään tarpeet paperille. Ulkona käyty muutaman kerran hetken aikaa. Vielä ei tarkene kauaa kun on niin pieni.

Vähän meinaa itsellä mennä hermot hajuihin ja sotkujen siivoamiseen. Onneksi se menee ohi. Koitetaan opettaa poika sisäsiistiksi. Sitten ei tarvitse haistella ylimääräisiä hajuja sisällä.

Jöröstä tulee metsästyskoira. Tai ainakin haaveilen, että tulee. Saa itse pyydettyä lihaa pakkaseen. Sekin asia edistäisi omavaraisuus haaveita.

Blogin nimen vaihdos

Olen hieman miettinyt pitäisikö vaihtaa blogille nimi.

Sisältö ja nimi eivät oikeen täsmää. Vähän aikaa vielä mietin mikä voisi tulla nimeksi, koska pitäisi vaihtaa sähköposti ja verkkosivun nimi myös. Hetken vielä mutustelen ajatusta. Eiköhän se aikanaan ala muodostumaan mitä sille oikeen haluaa tehdä.

 

 

Lisää kommentti

Kommentit

Ei vielä kommentteja.